
Globaalien rahastojen tulosraportti Q4/2024-Q1/2025
PitchBook julkaisi globaalisti sijoittavien rahastojen tulosraportin tarkastelujaksolta Q4/2024-Q1/2025. Esittelemme eri omaisuusluokkien tuotot
"Yhtiön tilanteen kartoitus sujui nopeasti. Myös päätös saatiin pikaisella aikataululla, kun tilannekartoitus oli tehty."
"SijoittajaPRO:n puolelta ei yritetty hakea syitä olla rahoittamatta yhtiötä, vaan pyrittiin löytämään malli, jolla lainarahoitus onnistuisi."
"Kauppoja ei kannata jättää tekemättä tilapäisen rahoitusvajeen vuoksi."
"Asiakasmäärä, henkilökunta ja toimipisteemme ovat kolminkertaistuneet."
"Saimme tarvitsemamme rahoituksen ja pääsimme keskittymään ydinliiketoimintoihimme."
"Ilman SijoittajaPRO:n rahoitusta uusi liiketoimintani olisi todennäköisesti jäänyt rakentamatta."
Hae yrityksellesi rahoitusta.
SijoittajaPRO Corporate Finance auttaa kannattavia kasvuyrityksiä löytämään sopivan rahoitusmuodon ja rahoittajat.
Toimintamme lähtökohtana on olla välittäjä erinomaisten rahoitusta etsivien yritysten ja tuottoa hakevien sijoittajien välillä. Sijoittajakontakteissamme on useita ankkurisijoittajia, jotka lähtevät mukaan valitsemiimme hankkeisiin hajauttaen.
Liity mukaan sijoittajalistalle, jolloin saat ensimmäisten joukossa tiedon avoimista sijoituskohteista.
PitchBook julkaisi globaalisti sijoittavien rahastojen tulosraportin tarkastelujaksolta Q4/2024-Q1/2025. Esittelemme eri omaisuusluokkien tuotot
Vuoden 2025 toinen kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 1 268 786 €:n edestä ja salkun rahavirta oli 1 328 106 € positiivinen.
Pk-yritysten kasvua voidaan vauhdittaa suoralla lainarahoituksella, joka täydentää perinteistä pankkirahoitusta. Case-aineisto osoittaa, että vaihtoehtoisilla rahoitusmuodoilla voi olla ratkaiseva merkitys yritysten kasvun mahdollistamisessa.